Estetreenit ja pari muutakin tarinaa

No niin, se olis sitten pakkasta. Siis sen verran , että meikäläisen herkkä hipiä alkaa palelemaan fleecekalsareista huolimatta. Mieheni kyllä kommentoi valittaessani reisieni palelevani, että läskissä on verenkierto heikompi kuin lihaksessa. En oo vielä päättänyt, pitäiskö tuosta loukkaantua ;)

Joka tapauksessa tänään oli treenit, siis estetreenit. Päivi ja valmentajamme olivat rakentaneet oikein kunnon radan kaikkine johteineen ja koristeineen. Meillä on onneks erittäin hyvä estekalusto tekokukkineen ja härpäkkeineen. Hevoseni ei vaan ole vielä oikein ymmärtänyt sitä, että muoviset limoviikunat eivät maistu hyviltä :)

Hevoset , siis Kamu ja Santeri olivat kumpikin varsin virkeitä, vaikka ei niiden eteenpäinpyrkimyksessä ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Hypyt sujui varsin mallikkaasti, paremmin olis vielä mennyt kun tädit olis pikkuisen keskittyneet paremmin. Pääkomennot olivat , että pidä pohje kiinni ja koita nyt keskitttyä mihin menet ! Välillä mä ainakin hukkaan sen seuraavan esteen, eli aivot täysin tyhjenee... No , vakavasti puhuen, rataharjoitus piti sisällään n. 80-95 cm esteitä pystyistä normioksereiden kautta trippeleihin . Ja mä en voi todeta muuta kuin, että mun eläin on urhea :)) Ja Santeri oli myös urhea, vaikka se joutui kertaalleen aika pahaan paikkaan, nimittäin sen trippelin sekaan, täyskaato. Torstaina on joka tapauksessa pienet rataharjoituskisat, täytyypi keskittyä.

Mieheni on myös kunnostautunut. Siippani on muutaman kerran ollut mukana tallilla ja hevosen selkäänkin uskaltautunut. Pari kertaa olen sitä kiskonut perässäni maastossa narussa ( meidän koput kulkee ripirinnan varsin mallikkaasti). On opeteltu keventämään ja kääntämään. Välillä olis tarvinnut olla vaippa pöksyssä, niin paljon on naurattanut sen meno. Kertaalleen se on ollut maastossa itsenäisesti mun kanssa... on se rohkee , ei voi muuta todeta. Se ei nähkääs erota laukkaa ravista, kysyi vaan miks tää hevonen nyt keikkuu näin ihmeellisesti.

Eilen mieheni ja Päivin mies oli sitten päätyneet maastoon kahdestaan, kylläkin Päivin valvovan silmän alla. Ongelma oli vaan siinä,että Päivi oli jalan ja ukot menevillä hevosilla. Onneks kaikki meni hyvin, kukaan ei tippunut, eli happy end. Illalla nukkumaan mennessä viltin alla mieheni kuiskasi minulle: Pitäis opetella laukkaamaan, pääsis lujempaa :D

Että turvallista kuluvaa vuotta, mun koulutunti siirtyikin huomiseksi, työnantajan toimesta ;)