torstai 19. elokuuta 2010

Kesän tunnelmia, kiirettä pitää :)

Johan on aika vierähtänyt, ei ole paljon tullut kirjoiteltua tänne. Paljon on kuitenkin tapahtunut eli aktiivista harrastamista on ollut.
Muutamat kisat on käyty läpi helteistä huolimatta, ihan hyvällä menestyksellä. Kamu on oppinut paljon uusia asioita ratsastuksesta ja varsinkin esteistä. Intoa riittää kuin pienessä kylässä.
Veera on saanut skootterin, joten ollaan päästy mukavasti tallille eri kyydeilläkin. Lämpöä on riittänyt koko kesän, joten rankemmat harjoitukset on täytynyt välillä siirtää joko aamun tunneille tai iltamyöhään.
Hevoset ovat olleet kesäkuun alusta laitumella, joten paksusti voivat :) Hyväntuulinen ruunalauma on nauttinut olostaan täysin siemauksin vihreästä heinästä ja sen kyllä huomaa. Kamu on nyt tällä hetkellä lauman pomo, kavereita pitää välillä laittaa kuriin ja järjestykseen, mutta mitään ihmeempiä haavereita ei ole sattunut.
Kesän ajan ollaan opeteltu esteratsastusta Suskin johdolla viikoittain. Inkku on välillä vääntänyt koulukuvioita ja tietysti me Veeran kanssa ollaan tehty mitä ollaan osattu :)
Elokuun puolessavälissä Kamu osallistui elämänsä ekoihin koulukisoihin (helppo C ) Inkun kanssa, prosentit hienot 58 ja kolmas sija !! Myös esteeet meni hienosti, puhdas rata (60 cm) ja neljäs sija. Veera meni saman esteradan Sissillä, uusinnassa vikalla esteellä puomi alas harmillisesti . Kesän muista kisoista on tullut sekä puhtaita ratoja ja muutamia tiputuksia, myös yksi hylky mahtuu joukkoon. Kaiken kaikkiaan siis aika hyvin !
Syyskuun alussa ollaan lähdössä Ypäjälle Kunkkareihin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, eli hevonen ja huoltojoukot pysyvät kunnossa !