Aika menee lentämällä ! Viime viikolla jatkettiin rauhallisella työskentelyllä tai ehkä se oli enemminkin sekä hevosen että meikäläisen mielenvirkistystä. Lämpöä on riittänyt helteisesti aina nyt maanantaille asti, joten hiki on virrannut, mutta en valita :)
Torstaina oltiin maastolenkillä ihan vain kaksin, tietysti hyttyset olivat mukana. Onneksi Kamu ei ainakaan vielä ole kasvattanut isompia paukamia öttiäisistä. Hepo oli ihanan virkeä, monesti yksin ollessa matkalla täytyy kyttäillä mörköjä, mutta nyt oli menemisen meininki ! Perjantaina pyörittiin pakolliset kentällä, hiekka rapisi hampaissa, pöly lensi. Meikä lähtikin sitten perjantain ratsastuksen jälkeen kesän ekalle venereissulle, joten pollen huolto jäi Veeralle. Lauantai oli suunniteltu vapaaksi ja sunnuntaiaamuna Veera tuli Suskin kanssa. Olivat kuulemma Suskin kanssa perusasioita hioneet.
Nyt maanantaina Veera ratsasti Kamun, mun mielestä se meni ihan ok. Veera kupsutteli Kamua pitkään ja hartaasti, mikä sopii Kamulle oikein hyvin :) alahuuli venyy ja kaula painuu olkapäätä vasten kunhan vaan jaksaa rapsutella ja sukia leuan alta. Kovasti tuo kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa! Puoli vuotta tuli siitä , kun se meni pitkin valtatietä kohti Tamperetta !!
Hevoset ovat olleet nyt päivät laitumella, ihanaa ! Kamun suuri rakkaus, Sissi, on viereisellä laitumella ja suuri suru tulee puseroon kun jompikumpi joutuu lähtemään töihin. Hirnunta on täyttänyt tallipihan ja ainakin Kamu on kuulemma liikkuttanut itseään kiitettävästi... Ihanaa tuo hevosten välinen rakkaus, ehkä joskus jopa rasittavaa, harkitsen korvatulppien ottamista tallireissuille mukaan :)
maanantai 24. toukokuuta 2010
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Helatorstain jälkeen on ollut hiljaiseloa, verkka perjantaina irtona, kun satulavyö oli tehnyt mustelmat mahanahkaan :( Lauantai ja sunnuntai vapaalla, Veera kävi skootterilla maanantaina, olivat olleet kentällä ja hyvin oli mennyt.
Minä pyöritin tiistaina kentällä ja syöttelin vihreitä ja rapsuttelin ja kupsutin Kamua. Herra oli oikein hyväntuulinen ja sosiaalinen. Olivat olleet jo tiistaina aamusta hetken laitumella totuttelemassa vihreälle.
Tänään keskiviikkona olivat olleet Santerin kanssa pari tuntia laitumella,hevoset olivat pitäneet hauskaa ! Se oli oikein hyvä, koska meikäläisellä melkoinen flunssa, ei pystynyt töihinkään lähteä. Toivottavasti helpottaa loppuviikosta, ja toivottavasti hevoset pääsis jo ens viikosta laitumelle !

lauantai 15. toukokuuta 2010
Elimäen matkakisat 13.5.2010 / 30 km
Helatorstain aamu koitti lämpöisen nihkeänä, mutta varsin pilvisenä Hämeenlinnassa. Kukonlaulunaikaan eli klo 6.30 suhautettiin Veeran kanssa tallille , oltiin siis lähdössä matkakisoihin Elimäelle. Heiteltiin mössöt hevosille ja nököt heinää nenän eteen. Hetken kuluttua tuli Päivi, Inkku ja Eevakin tallille. Pikainen harjaus Kamulle ja Sissille, suojat kinttuihin ja koppiin. Tai niin oltiin suunniteltu. Kamu oli päättänyt alkaa sikaileen lastatessa, eli koitti kaikkia tunnettuja temppuja, kunnes hetken temuamisen jälkeen suostui menemään koppiin. Sissi menikin sitten perässä ihan jees. Lastatessa alkoi Janakkalassa tuleen vettä oikein reilusti, toivottiin ettei koko päivää sada.
Matka Elimäelle kesti reilu kaksi tuntia, hevoset matkusti rauhallisesti ja me kulutettiin aikaa juoruilemalla ja eväitä mässyttämällä. Kisapaikka löytyi aika vaivatta.
Kisapaikalla oli aikamoinen sutina johtuen pienestä huoltoalueesta, mihin oli survottu niin huoltoautot kuin hevosetkin. Tunnelma oli sananmukaisesti tiivis, onneksi kaikki hevoset käyttäytyitvät varsin siivosti ja mitään vahinkoja ei sattunut.
Kumpikin hevosista pääsivät alkutarkastuksesta läpi, joten lähtölupa oli saatu. Karttoja tutkailtiin ja mietittiin vaatetusta, lämpöä oli reilusti ja pilviverho alkoi rakoilla. Eeva tyttöjen kanssa mietti huoltopisteitä.
Matkaan päästiin ja kun oltiin taivallettu n. 5 min. niin taivas oli täysin sininen ja tuulenvireetkin olivat kadonneet. Lämpötila nousi ennätyslukemiin, varjossa vain 25.2 astetta. Taival oli aika raskas niin hevosille kuin ratsastajillekin. Päätettiin mennä rauhallisesti, jotta saadaan hyväksytty tulos. Sissi kävi koko matkan varsin vireänä eikä Kamuakaan tarvinnut kahta kertaa pyytää eteenpäin.
Taival meni tasaisissa maastoissa leppoisesti auringosta nauttien , välillä siemailtiin huollon antimia. Kamu onneksi juo hyvin , Sissi vain maistaa melassivettä. Maaliin tultiin rauhallisesti pitkän kävelyn jalkeen ja odeteltiin rauhassa sykkeiden laskuja. Tarkastus meni kummaltakin läpi hienosti, oltiin oikein tyytyväisiä !
Kisapaikalla meni vielä aikaa hevosten huoltoon, palkintojen jakoon, tavaroiden pakkailuun ja tietysti siihen lastaukseen tai siis Kamun lastaukseen...
Kotona tallin pihassa oltiin klo kahdeksan illalla, pitkä mutta antoisa päivä ! Lopuksi porukalla kamat paikalleen ja traileri siistiksi. Inkku ja Veera ilmoittivat olevansa seuraavien kisojen kuskeina :)
Oheiset kuvat lainattu Hopon sivuilta suonpaa.net/hopo
perjantai 14. toukokuuta 2010
Onpa viikko mennyt reippaasti ! Maanantaina estekisojen jälkeen tehtiin melko pitkä maasto, verty hevosetkin oikein kunnolla. Matkaa kertyi vaivaiset 17 km, hyvin Kamu ja Sissi jaksoivat.
Tiistaina Päivi juoksutti ukon, kun meikäläisellä oli taas joku typerä työvuoro. Aika on välillä kovin kortilla. Tuntuu, että ei ehdi tekeen mitään mikä olis kivaa...
Keskiviikkona lähdin meidän Matiaksen kanssa tallille iltapäivästä. Ohjelmassa oli kevyttä ratsastusta ja kamojen pakkaamista , koska seuraavana aamuna oli lähtö matkakisoihin kukonlaulun aikaan. Kentällä pyörittelin Kamua hetken aikaa, oli oma itsensä eli virkeä. Lopuksi Matiaskin kiipesi selkään ja käveli parit kierrokset sen selässä. Ilta kuluikin sitten kisajärjestelyissä ja tavaraahan kertyi taas autollinen. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu kunnon lämpötiloja, joten juomista oli otettava reilut määrät mukaan. Kaikki kamat illalla valmiiks, niin aamu on huomattavasti mukavampi !

sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Estehyppelyt Alaspäällä
Hillittömän jännityksen vallassa lähdettiin aamulla kohti Alaspään ratsastuskeskusta. Kamu ja Santeri olivat päärooleissa Marin ja Päivin lisäksi. Oltiin kummatkin ratsukot ilmoittauduttu 60 cm:n luokkaan.
Hevoset matkustavat mallikelpoisesti ja Kamukin oli kohtuullisen rauhallinen kisapaikalla, ei huutamisia tai mitään erityisiä temuamisia ja keulimisia. Vauhtia tietysti riitti, mutta mikä positiivista, hevonen pysyi koko ajan lapasessa. Inkulle ja Mäenpään Niinalle iso kiitos, kun viitsivät lähteä avustamaan rouvia kisapaikalle, ylimääräisiä käsiä tarvitaan aina!
Verkka meni ok ja radan kaks ekaa estettäkin meni hyvin, mutta kolmoselle tuli stoppi. Kaks kieltoa ja se siitä. Onneks sain ratsastaa radan loppuun, ja se tietysti menikin sitten ihan mallikelposesti :) Päivi ratsasti heti mun jälkeen ja lyhyesti virsi kaunis silläkin, se kun unohti radan sen kolmosen jälkeen ! Hauskaa oli kuitenkin ja saatiin oikein hyvää kokemusta, sitähän me tultiin sieltä hakemaankin ! Ei kun valmennustunteja vastaanottamaan ja uusia esteitä päin :)

lauantai 8. toukokuuta 2010
Vauhtia riitti torstaina 6.5. , Suski kävi pitämässä estetunnin minulle ja Päiville. Kovia hermoja tarvii Suskikin, kun viitsii kuunnella meidän käkätystä...
Hevosilla riitti virtaa aikalailla, onneksi kentällä on hyvät aidat, mihin voi vähän vauhdiikkammankin otuksen pysäyttää. Hillittömät naurunremakat kuuluvat näihin tunteihin, nyt parhaimmat naurut irroitti Santeri esittämällä mahtavia hissihyppyja .
Kamu oli tosi hyvä, vaikka sillä ei juuri ole kokemusta esteistä. Pomppua riittää ja imu on kova esteelle. Ratsastajalla kyllä kasvaa hauis sen kanssa. Meikäläisen suu oli kyllä aika messingillä tunnin jälkeen, sen verran sai hevonen kehuja Suskiltalkin :)
Perjantai vietettiinkin sitten Vilppulan Valon ja sen omistajan Eevan kanssa Teivossa Hippoksen näyttelyssä. Valo arvosteltiin kolmevuotiaiden ryhmässä. Nuorimies oli oikein fiksusti, jouduttiin vaan aika kauan odotteleen arvostelua, kun Valo oli ryhmän viimeisenä. Raviosuus meni pukkihyppelyksi, joten se laski harmillisesti pisteitä. Reissu oli kyllä varsin mukava ja opettava, paljon rapsutuksia Valolle ! Kamu piti irtojuksutuspäivän, oli itsellä aika vetelä olo reissun jälkeen.
Tänään lauantaina aamusta katsottiin Inkun ja Santerin koulurata Alaspäällä, hienosti Inkku nappasi luokkavoiton, onneksi olkoon !!
Kisojen jälkeen lähdettin Päivin ja Sissin kanssa maastoilemaan kylmään ja koleaan säähän. Hevoset ovat aina yhtä innoissaan kun pääsevät lenkille ja kyllä siinä omakin mieli virkistyy. Tänään ei muuten näkynyt juuri lainkaan mörköjä, mitenköhän huomenna, kun mennään hyppäämään Alaspäälle...

keskiviikko 5. toukokuuta 2010
maanantai 3. toukokuuta 2010
Eilen päästiin Kamun kanssa pitkästä aikaa maastoilemaan. Mukaan lähtivät Päivi ja Sisma. Hevosissa oli jälleen kerran virtaa oikein reilusti, kuka lie oli jakanut illalla kaurat niiden kuppeihin....
Tädit otti ilon irti maastoilusta ja kyllä hevosetkin nautti, ei tarvinnut kahta kertaa pyytää eteenpäin menemään. Päästeltiin keväthöyryjä Timontienlenkin verran, olivat kyllä ihan tyytyväisen oloisia elukoita kun kotiin päästiin. Mukavaa oli :)
Tänään Veera ratsasti Kamun kentällä, harjoittelivat kavalettien pomppimista ympyrällä, aika vaikeita harjoituksia ovat vielä. Kovin innoissaan ukko on esteistä vaikka ei niitä kyllä koolla ole pilattu !

lauantai 1. toukokuuta 2010
Vapun viettokin on sitten jo paremmalla puolella. Sataa piti niin aattona kuin tänäänkin, mutta keli on ollut tyyni ja varsin lämmin, melkein kuin olis ukkosta ilmassa. Aika mukavaa, kun on lämmintä !
Eilen vappuaattona Kamulla oli ns. vapaa, eli käytiin pienellä kävelylenkillä Tuulian ja Oojan kanssa. Kamu näytti kaikki hyvät puolensa, eli lenkki oli täynnä mörköjä. Kamun ongelmanratkaisu mörköihin on, että pyörähdetään 180 astetta ympäri takajalkojen varassa, niin mörkö häipyy näköpiiristä :)
Tänään kävin aamusta ratsastamassa sen kentällä ja se oli kyllä oikein positiivinen kokemus. Hevonen kuunteli, ei sählännyt ja kulki yllättävän pyöreänä. Tädillä oli kyllä aika hikinen olo ratsastuksen jälkeen. Koska näin vapunpäivänä ei ole muuta tekemistä, niin siivoilin tarhatkin vielä ratsastuksen jälkeen, kun oli niin mukava ilma. Kamu ottaa mielellään osaa siivoustalkoisiin siirtymällä mahdollisimman liki talikonheiluttajaa, koita siinä sitten tehdä hommia :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)