keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Ihana talvi :) eli kisat , kärryttelyt ja treeniä
Heipä hei taas ! Viime torstaina oli ne hurjat harjoituskisat kouluratsastuksen muodossa. Edellisenä päivänä oli ollut valmennus, minkä perusteella tulos olisi pitänyt olla miinusmerkkinen. Kamu oli suorastaan ärsyttävän kamala, harvoin mä tulen niin kiukkuiseksi ratsastaessa, koska jotain yleensä onnistuu. Nyt hevonen oli vain superkiireinen ja tuntui , että kaikki asiat piti aloittaa aivan alusta. Epätoivo meinasi iskeä. Päädyttiin sitten kuitenkin laskemaan vähän väkirehujen määrää, vaikka eipä sillä mitään pikavaikutusta taida olla ;) Taitaa rauhoittaa enemmän ratsastajaa.
Kisapäivänä olin asennoitunut siihen, että rata ei riitä ja reunojen yli pompitaan mennen tullen. Mutta kas kummaa, pienen alkusähellyksen ja tapeeksi pitkän verkan jälkeen hevonen alkoikin pysyä käsissä !! Itse suoritus meni ennakoitua paremmin, mä siis muistin ajaa oikean radan ! Juu, ja muutenkin oli aika tasainen, mitä nyt voltit oli kuulemma jättimäisiä ja yksi hieno laukanvaihtokin tuli tehtyä. Se ei kyllä vaan kuulunut itse ohjelmaan. Kamu oli yllättävän tasainen suustaan, vaikka se jännittyykin vielä tosi herkästi harjoitusravissa. Mun käsi ei tee asiaa helpommaksi, koska mulla on paha tapa jäädä roikkumaan ohjaan, ärsyttävää. Joka tapauksessa meille huikeat 55 % ja ohjelma siis K.N-special. Meidän neljäs yhteinen koulurata, wau !
Sunnuntaina oli mahtava talvikeli ja uutta luntakin oli satanut mukavasti, joten käytiin kärryttelemässä . Veera oli Santerin kanssa ratsain mukana. Meillä oli alkuun hieman epäselvää , kuinka mennään, koska jos Santeri meni edellä, niin Kamu paino hulluna sen perään. Ja toistepäin kun oltiin, niin mun niskaan koitti välillä nojailla Santerin "pieni" kuolalla varustettu pää. Koita siinä nyt sitten olla :)Mutta hauskaa oli, välillä päästeltiin puuterilumessa kunnon haipakkaa.
Kärryttelyn jälkeen sitten palattiin ruotuun ja seuraavana iltana oli estetreenit. Teemana oli kiemuraurat , koko tunti pyhitettiin niille ja kyllä oli vaikeeta ! Toisaalta, jos noista harjoituksista selviää kunnialla, niin radalla ei pitäis kauheesti ongelmia. Ratsastettiin varsin lyhyitä kaarevia uria ja estekorkeudet olivat tutusti 80-90cm. Ratsastajan rohkeudesta oli varmaan enimmäkseen puutetta.
Tänään keskiviikkona mä ulkoilutin molemmat pojat maastolenkillä, mä olin Santerin selässä ja Kamu käsihevosena. Tällain kun mennään, niin jostain syystä niillä ei oo pahempaa kisaviettiä. Oli tosi komeet maisemat, puut notkui lunta ja aurinko pilkisteli ! Iltapäivällä tuleekin tohtorisetä laittamaan hampaat kuntoon ja rokottamaan, joten loppuviikko onkin kevyttä käpsyttelyä. Täytyy toivoa, ettei kummatkaan tule kipeäksi rokotteesta, Kamu on välillä kuumeillut rokotusten jälkeen :(
Ohessa muutama kuva, osa jo alkusyksystä otettu.
Kamu , hurja ravihevoinen :D
Ei ollut kuulemma katu-uskottava ravuri, kun oli niin ratsumaisesti juuri klipattu :)
tiistai 17. tammikuuta 2012
Rataesteitä,kurinpalautusta ja lumisia taideteoksia
Reilu viikko on taas vierähtänyt, varsin kiireinen viikko.
Viime torstaina oli kevään ekat pienimuotoiset rataestekisat. Me pompattiin 80 ja 90 cm. Tavoite olis , että tällä kaudella toi 90cm olis se mukavuusalue, eli missä olis mukava hypätä.
No joka tapauksessa, pakkasta oli mukavasti , eikä mitään yleisöryntäystä ollut. Laitettiin kuitenkin harjoitukset pystyyn. Kamu oli intoa täynnä kuin ilmapallo ja yhtään tilannetta ei rauhoittanut maneesin katolta tippuva lumi. Ääni kuullosti lähinnä sarjatulelta lumen tippuessa maahan. Kasikymppi meni ihan ok, muutama lähestyminen tuli ihan juureen, mutta jokatapauksessa puhdas rata. Ysikympissä vauhti korvasi välillä laadun eikä todellakaan tuntunut siltä, että oltais mukavuusalueella. Siitä huolimatta tästäkin radasta nollat ! Eli kyllä tää tästä, treenit jatkuu :)
Tän viikon torstaina, eli ylihuomenna on sit kouluharjoituskisat, jee jee... Eka ongelma on radan muistaminen, isoin ongelma on kuskin jännittäminen. Ajattelin ratsastaa K.N:n joten sitä opeteltiin muutama yövuoro töissä.
Eilen Kamulla oli kurinpalautuspäivä, samoin Santerilla. Suski kävi ratsastaan kummankin kauramopon. Kamu veti aikas pian herneen turpaan, kun kerrankin joutui tekemään töitä ammattilaisen kanssa, mutta ei me mitään teurastuomiota kuitenkaan saatu. Suski kyllä kyseli pollen ruokavaliota, kun on aika virtava. Päädyttiin kuitenkin pitämään ennallaan, koska palautuu tosi hyvin eikä juuri puuskuta kovankaan treenin päälle.
Tänään sitten aamusta hinasin itseni tallille ja päätin harjoitella oikein kouluratsastusta. Hevonen oli itse asiassa oikein miellyttävä eilisen session jälkeen. Tehtiin paljon siirtymisiä ja taivutuksia. Pari kertaa ratsastin sitten oikein torstain radan läpi ja esille nousi monta ongelmakohtaa, ihme juttu :D Eli siirtymiset, joko ne on aivan järkyttävän näköisiä tai sit ei tapahdu sitä pyydettyä siirtymistä. Tällä siis tarkoitan laukasta käyntiin siirtymistä, mun ex-ravuri ei siis tottele mua !! Kaiken päätteksi palkitsin meidät kunnon maastokävelytyksellä ihanissa lumisissa maisemissa. Ikinä ei ole kameraa silloin mukana kun maisemat sitä vaatisi. Lumiukkoina saaavuttiin takaisin tallille oikein hyväntuulisina :)
Huomenna on sitten mulla kurinpalautustunti, eli kouluvalmennus. Ollaan sitten iskussa torstain kisoihin :)) Ja mikähän olis se meidän tavoiteprosentit...

sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Estetreenit ja pari muutakin tarinaa
No niin, se olis sitten pakkasta. Siis sen verran , että meikäläisen herkkä hipiä alkaa palelemaan fleecekalsareista huolimatta. Mieheni kyllä kommentoi valittaessani reisieni palelevani, että läskissä on verenkierto heikompi kuin lihaksessa. En oo vielä päättänyt, pitäiskö tuosta loukkaantua ;)
Joka tapauksessa tänään oli treenit, siis estetreenit. Päivi ja valmentajamme olivat rakentaneet oikein kunnon radan kaikkine johteineen ja koristeineen. Meillä on onneks erittäin hyvä estekalusto tekokukkineen ja härpäkkeineen. Hevoseni ei vaan ole vielä oikein ymmärtänyt sitä, että muoviset limoviikunat eivät maistu hyviltä :)
Hevoset , siis Kamu ja Santeri olivat kumpikin varsin virkeitä, vaikka ei niiden eteenpäinpyrkimyksessä ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Hypyt sujui varsin mallikkaasti, paremmin olis vielä mennyt kun tädit olis pikkuisen keskittyneet paremmin. Pääkomennot olivat , että pidä pohje kiinni ja koita nyt keskitttyä mihin menet ! Välillä mä ainakin hukkaan sen seuraavan esteen, eli aivot täysin tyhjenee... No , vakavasti puhuen, rataharjoitus piti sisällään n. 80-95 cm esteitä pystyistä normioksereiden kautta trippeleihin . Ja mä en voi todeta muuta kuin, että mun eläin on urhea :)) Ja Santeri oli myös urhea, vaikka se joutui kertaalleen aika pahaan paikkaan, nimittäin sen trippelin sekaan, täyskaato. Torstaina on joka tapauksessa pienet rataharjoituskisat, täytyypi keskittyä.
Mieheni on myös kunnostautunut. Siippani on muutaman kerran ollut mukana tallilla ja hevosen selkäänkin uskaltautunut. Pari kertaa olen sitä kiskonut perässäni maastossa narussa ( meidän koput kulkee ripirinnan varsin mallikkaasti). On opeteltu keventämään ja kääntämään. Välillä olis tarvinnut olla vaippa pöksyssä, niin paljon on naurattanut sen meno. Kertaalleen se on ollut maastossa itsenäisesti mun kanssa... on se rohkee , ei voi muuta todeta. Se ei nähkääs erota laukkaa ravista, kysyi vaan miks tää hevonen nyt keikkuu näin ihmeellisesti.
Eilen mieheni ja Päivin mies oli sitten päätyneet maastoon kahdestaan, kylläkin Päivin valvovan silmän alla. Ongelma oli vaan siinä,että Päivi oli jalan ja ukot menevillä hevosilla. Onneks kaikki meni hyvin, kukaan ei tippunut, eli happy end. Illalla nukkumaan mennessä viltin alla mieheni kuiskasi minulle: Pitäis opetella laukkaamaan, pääsis lujempaa :D
Että turvallista kuluvaa vuotta, mun koulutunti siirtyikin huomiseksi, työnantajan toimesta ;)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Talvista puurtamista, vielä kun olis lunta kunnolla
Kovin on edelleen pimeää, vaikka nyt on onneksi parina päivänä jo täällä Hämeessäkin satanut lunta. Ei oo kyllä tietoa vielä mistään hankitreeneistä viime talven tapaan.
Kamun kanssa ollaan otettu lunkisti joulun tienoo. Pidettiin jopa vähän valmennusvapaata, johtu kyllä täysin siitä, että valkkukin oli lomailemassa :) Kertaalleen vierailin Kyrön Siirin tunnilla, ens viikolla tulee uudestaan ja ajattelin osallistua.
Mitään suurempia muutoksia ei meidän elämässä ole tapahtunut, Kamun ruokintaa on hieman muutettu, kun meidän heinä on ollut varsin valkuaisköyhää. Lisättiin ruokaan sitten soijaa pikkuhiljaa, jotta alkais taas lihat pysyyn luitten päällä. Kamu on nk. läpipasko hevonen, eli ei varmaan kauheen pulskaksi koskaan tulekkaan, koska heinääkin menee vaan tietty määrä, loput poljetaan pahnoiksi ja närpitään. Lisäksi Kamu on aikalailla koko ajan touhuissa, eli suomeksi sanottuna hössö. Karsinassakaan ei pysty syömään , jos käytävällä liikkuu joku, pitäähän sitä tarkkailla ympäristöään herkeämättä. Joskus hössötys käy myös omistajatädin hermoille...
Kotitallille organisoitiin kevätkaudelle rataharjoituksia omalle porukalle niin esteille kuin kouluunkin. Eli parit harjoituskisat / kuukausi. Sais vähän rutiinia (heh,heh...) sinne kouluradallekin, meikäläinen kun tuppaa aivan jäätymään jo pelkästä kouluaitojen näkemisestä.
Aluelupa-asiat pitäis laittaa kuntoon tulevaa kautta silmällä pitäen. Suurin ponnistus taitaa olla sähköpostin lähettäminen seuran sihteerille. No joka tapauksessa, olis siis tavoitteena hypätä edes muutamat aluekisat jossain suokkiluokissa tulevalla kaudella. Kouluradoista mulle riittää vallan mainiosti joku seurakisa, se on niin kamalaa !
Kamu on ollut onneksi kunnossa, ja satulatkin on nyt aika passelit. Ponski on liikkunut huomattavasti paremmin ja tasapainoisemmin, ollaan jopa päästy treenaamaan pikkuhiljaa vastalaukkoja :)) Mutta todellakin siis pikkuhiljaa. Ens pyhänä on sitten estetreenit, keskiviikkona Siirin valmennus ja torstaina rataharjoitukset esteiden parissa. Paljon alkaa olla ohjelmaa, se varma kevään merkki !!!
Ai niin, lisäsin laskurin sivuille, kun tietoliikennenerona sellaisen vihdoinkin löysin bloggerista :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)