maanantai 24. toukokuuta 2010

Aika menee lentämällä ! Viime viikolla jatkettiin rauhallisella työskentelyllä tai ehkä se oli enemminkin sekä hevosen että meikäläisen mielenvirkistystä. Lämpöä on riittänyt helteisesti aina nyt maanantaille asti, joten hiki on virrannut, mutta en valita :)

Torstaina oltiin maastolenkillä ihan vain kaksin, tietysti hyttyset olivat mukana. Onneksi Kamu ei ainakaan vielä ole kasvattanut isompia paukamia öttiäisistä. Hepo oli ihanan virkeä, monesti yksin ollessa matkalla täytyy kyttäillä mörköjä, mutta nyt oli menemisen meininki ! Perjantaina pyörittiin pakolliset kentällä, hiekka rapisi hampaissa, pöly lensi. Meikä lähtikin sitten perjantain ratsastuksen jälkeen kesän ekalle venereissulle, joten pollen huolto jäi Veeralle. Lauantai oli suunniteltu vapaaksi ja sunnuntaiaamuna Veera tuli Suskin kanssa. Olivat kuulemma Suskin kanssa perusasioita hioneet.

Nyt maanantaina Veera ratsasti Kamun, mun mielestä se meni ihan ok. Veera kupsutteli Kamua pitkään ja hartaasti, mikä sopii Kamulle oikein hyvin :) alahuuli venyy ja kaula painuu olkapäätä vasten kunhan vaan jaksaa rapsutella ja sukia leuan alta. Kovasti tuo kaipaa hellyyttä ja huolenpitoa! Puoli vuotta tuli siitä , kun se meni pitkin valtatietä kohti Tamperetta !!

Hevoset ovat olleet nyt päivät laitumella, ihanaa ! Kamun suuri rakkaus, Sissi, on viereisellä laitumella ja suuri suru tulee puseroon kun jompikumpi joutuu lähtemään töihin. Hirnunta on täyttänyt tallipihan ja ainakin Kamu on kuulemma liikkuttanut itseään kiitettävästi... Ihanaa tuo hevosten välinen rakkaus, ehkä joskus jopa rasittavaa, harkitsen korvatulppien ottamista tallireissuille mukaan :)

1 kommentti: